Olin menneenä viikonloppuna ylioppilasjuhlissa. Suurena voileipäkakun ystävänä oli ilahduttavaa huomata, että vaikka maailma muuttuu kiihtyvällä vauhdilla jotkut asiat ovat vuodesta toiseen aivan kuten ennenkin. Vanhat puvut oli kaivettu kaapista ja ukon tursakkeet keräytyivät talon kulmalle juonimaan.

Juhlakalu oli sukulaisten, naapureiden ja tuttujen tiukassa tentissä. Kaikki halusivat tietää mitäs tuore ylioppilas aikoi seuraavaksi. Jopa vähän säikähdin kun hoksasin että tällainen “elämän tienristeyksessä” seisominen oli meille vieraille lähestulkoon pelottava kokemus. Ylioppilaan kertoessaan tulevaisuuden suunnitelmistaan kysyjät suorastaan huojentuivat, hyvä homma, juhlakalulla on tulevaisuuden askelmerkit selvillä. Suuntaa tärkeämpänä tuntui olevan liike. Päivän sankari oli juuri saanut yhden tutkinnon suoritettua, nyt ryhmän paine työnsi häntä jo kiireen vilkkaa seuraavaan oppilaitokseen, sieltä sitten työelämään, sieltä sitten uraputkeen, jne.

Ajattelin vain pienessä päässäni, että näin me viitoitetaan nuorille aikuisille tietä “sitten kun”-elämään. Tiedättehän mitä tarkoitan?:

- Olen onnellinen sitten kun olen hyvässä työpaikassa.

- Nautin puutarhastani sitten kun olen saanut kaikki kukat kukkimaan.

- Matkustelen ja katselen maailmaa sitten kun olen tienannut tarpeeksi rahaa.

- Sitten on aikaa elää kun saa tutkinnot suoritettua.

- Eläkkeellä sitä sitten kerkeää…

…aina on joku virvatuli jonka perässä juosta, jonka löydettyään sitä voi alkaa tulevaisuuden sijaan keskittymään nykyhetkeen. Mitenköhän sitä osaisi keskittyä elämäänsä tässä hetkessä eikä vasta sitten kun matkamittari alkaa olla täynnä?

—

p.s. huomatkaa että tässäkin kuvassa minulla mainostoimisto Pullajalan lanseeraama aito “markkinointihörhö”-lakki.

Tässä yhtenä viikonloppuna huomasin ostaneeni kuormallisen kalliomursketta. Siinä kärrätessäni sitä talon ympärille hoksasin etten tiennyt yhtään kuka sen oli minulle myynyt ja mitä se oikein maksoi. Päästin oikein ääneen pienet naurunhöräytykset, kun tuumailin miten kaikki kävi.

Tarvitsin siis kivituhkaa talon ympärille, jotta pystyin asentamaan liuskekivet seinänvierustalle. Keskustelimme asiasta vaimoni kanssa, joka välittömästi soitti tutulle kaivurikuskille. Sivusta kuuntelin keskustelua joka eteni suunnilleen näin:

“Moi, me tarvittaisiin kivituhkaa talon ympärille.”

“Älkää kivituhkaa ostako se läärääntyy, laittakaa siihen kalliomursketta!”

“Noo, selvä homma, tiedätkö sinä mistä sitä saa?”

“Ilman muuta pyydän “Penttiä” tuomaan kuorman kun se kerkiää”

Tämän jälkeen puhelu jatkui hetken kun kaivurikuski vielä päässään arvioi meidän talon ympäryksen vetävän saumauksineen noin kuusi kuutiota tuota kalliomursketta.

Olimme tyytyväisiä, viikonloppu tuli ja perjantai työpäivän aikana pihalle oli ilmestynyt iso läjä mustanharmaata mursketta. Homma oli hoitunut ja olin saanut vielä läärääntymätöntä paremmin käyttötarkoitukseeni soveltuvaa materiaalia.

Mutta siis tarinan opetukseen. Luottamus asiantuntijan oikeudenmukaiseen harkintakykyyn oli niin suuri, että tavara ostettiin hintaa kyselemättä joltain “Pentiltä”. Siinäpä vasta temppu, mitenkähän tämän miehen sanaan luottamisen saisi kopioitua muille toimialoille. Muutama asia kaivurikuskin käytöksessä oli niin vakuuttavia, ettei meille tullut mieleenkään epäillä hänen osaamistaan:

1. Alun perin naapuri oli kehunut häntä

2. Puhelun alussa hän otti heti asiantuntijaroolin haltuun -> suosittelemalla meille kalliomursketta hän loi mielikuvan aidosta halusta ratkaista meidän ongelmamme.

3. Tilaus kopattiin ennen kuin kerkesimme edes ostamaan. Vaatimattoman kuuloinen “Pyydän Penttiä tuomaan” kommentti ei ollut mikään nöyristelevä “tuodaanko sitä?” -kysymys. Me tarvitsimme mursketta ja kaivurikuski ilmoitti että pistetään tulemaan!

—

Paria viikkoa myöhemmin tuli kalliomurskeesta lasku: noin 170 euroa. Tämä oli suunnilleen niillä hehtaareilla kuin olin ajatellutkin, joten tilaan jatkossakin pihan materiaalit tutulta asiantuntijalta    .

—

Sain viimeinkin uuden partasutini ja vielä kimppatilauskuriirin kotiin kuljettamana. Nyt on aika pistää viivalle hätäratkaisuna käyttämäni pullasutini ja uusi partasutini.

Vertailtavat ominaisuudet ovat: 1. Hinta, 2. Vaahdottaminen, 3. Vaahdon levittäminen, 4. Fiilis, 5. Parran ajon lopputulos ulkopuolisen tahon arvioimana.

Vertailussa vastakkain ovat: Mäyränkarvainen Edwin Jagger Partasuti  ja Sveico Pullasuti.

1. Hinta

Lähimarketista noudettuna Sveicon pullasudille tuli ilman matkoja hintaa kohtuulliset 1,95 euroa. Tämähän tuntuu varsin edulliselta kun Edwin Jaggerin partasudista jouduin pulittamaan Gentleman´s Shopissa noin nelisenkymmentä puntaa. Kuljetuksineen aito partasuti on siis yli kaksikymmentä kertaa pullasutia kalliimpi. Voiko tässä olla mitään järkeä?

Tästä piste ehdottomasti pullasudille.

2. Vaahdottaminen

Eipä tarvitse montaakaan kertaa partavaahtoa pyöräyttää kun Edwin Jagger näyttää Sveicolle närhen värkit. Pari pyörähtävää liikettä ja vaahtokulho täyttyy kermavaahtomaisesta pienikuplaisesta paksusta partavaahdosta. Pullasudilla taas partavaahtotahna pyörii kupin reunoilla kuin räkä näyteikkunassa. Vimmatun tökkivän vispaamisen jälkeen tahna muuttuu isokuplaiseksi vaahdoksi.

Tästä piste ehdottomasti partasudille

3. Vaahdon levittäminen

Päätän ajaa toisen puolen naamastani pullasudin ja toisen puolen partasudin avulla. Pullasudilla vaahdon levittäminen on sanan mukaisesti sutimista. Vähän vetelä isokuplainen vaahto valuu pitkin leukaperiä aina paidan kaulukseen saakka. Aidon partasudin edut alkavat valjeta kun paksu partavaahto peittää oikeaa puolta naamastani. Aivan kuten joulupukin parta vastaan amisviikset.

Ajelen partasutivaahdon peittämän puolen naamastani ja MITÄ IHMETTÄ! Pullasudilla levittämäni vaahto on hävinnyt?! Tuon isokuplaisen vaahdon kanssa saakin olla nopea ja se kyllä on iso miinus. Huolellinen parranajo kun edustaa minulle pientä kiireetöntä hetkeä arjen juoksussa. Tämä on yksi niistä harvoista asioista joita en halua kiirehtiä.

Edwin Jagger vie kyllä tästäkin erästä voiton.

4. Fiilis

Edwin Jaggerissa on ehdottomasti aitoa englantilaisen herrasmiehen tunnelmaa. Ote on mahtava, ulkonäkö hmm. tylsän partasutimainen ja tuntuma kasvoilla pehmoinen.

Pullasudissa on taas omaa kotikutoista viehätystään. Se on kuin punkkari oopperatalolla. Tuntuma kasvoilla on karkea ja ote, ote se on kyllä partasutia parempi.

Tiukkaa vääntöä on. Vaikea sanoa. Kummassakin on kyllä omat hyvät puolensa. Edwin Jagger herättää viileää kunnioitusta ja Sveico saa ilkikurisen hymyn aikaiseksi.

Vedetään tästä erästä tasapeli

5. Parranajon lopputulos

Viimeinen erä. Aidolla partasudilla on hienoinen etumatka. Tässä erässä selviää päätyykö vertailutesti tasapeliin vai Edwin Jaggerin voittoon.

Parta on nyt ajettu. Etsin käsiini ensimmäisen vertailutestistä tietämättömän ihmisen, joka sattuu olevan keittiössä puuhasteleva vaimoni.

Kysymys kuuluu: “Hei, voitko sanoa kumpi puoli kasvoistani on mielestäsi paremmin ajettu.”

Vaimoni miettii hetken: “Tuo oikea puoli kyllä näyttää sileämmältä”

Eli viimeinen piste tulee Edwin Jaggerin mäyränkarvaiselle Brittiläisen parranajokulttuurin kulmakivelle!

Voittaja on siis selvinnyt ja pullasutini joutaa takaisin keittiön kaappiin! Olisihan se ollut melko noloakin jos noin halpa partasuti olisi kyennyt tarjoamaan vastusta rakastamalleni aidolle, kauniille ja kalliille partasudille.

Vaikka Häkkisen Timo sanoi että tämä WordPressin käyttö on helppoa kuin heinän teko ei tuo mun Avatar vaan vaihdu omaksi pälliksi. Joo joo, tein Gavatar tilin. Turhauttavaa kun tekniikka ei riitä ja laitteet eivät taivu minun tahtooni. Jotenkin jo nolottaa huomenna mennä töihin kun kaikki ovat nähneet tämänkin viestin.

Samoin mun Flikr tili ei näytä kuvia jotka olen ladannut IPhotosta.

Hmm, setää nukuttaa, setä menee nyt nukkumaan!

Joten erikoista, kun markkinointivalmennuksia vetäessäni olen huomannut että keskimääräinen (jos nyt sellaista onkaan) suomalainen esittää olevansa lähtökohtaisesti kaikkia firmassa tapahtuvia muutoksia vastaan. Mutta suhtautuminen säähän paljastaa kansakunnan todellisen karvan. Itse olen ajatellut, että sanovat muut mitä tahansa todellisuudessa valtaväestö on rohkeaa ja kokeilunhaluista kansaa. Ei kai tällaista muutosintoa muuten selitettäisi maassa jossa yön kylmimmän ja päivän kuumimman lämmön välillä saattaa olla useita kymmeniä asteita.

Grillauskausi käynnistyi ja minuun iski grillikuume. Meille oli vieraita tulossa tuossa joku viikonloppu takaperin ja siinä keskiviikkona hoksasin että nyt on oikea hetki investoida jymygrilliin. Kiireisestä kalenterista löysin yhden tyhjän kolon, seuraavana päivänä tyttären kuoroharjoitusten aikana oli reilu tunti aikaa. Puolentoistotunnin harkat, luulin että homma olisi helppo. Luulin väärin.

Ensimmäinen yritys: Tytär kuoroon, Äiti mukana, kello tikittää. Ajoimme äitini kanssa erääseen paikalliseen rautakauppaan. En kerro tässä mistä rautakaupasta on kyse sillä aivan periaatteesta arvostan erityisesti kauppiasvetoisia ketjuja, jos kyseessä olisi ollut Starkki, olisin kyllä maininnut sen nimeltä. Noo joka tapauksessa astuimme äitini kanssa grilliosastolle ja voi veljet, grillejähän siellä riittikin. Osastolla oli torstai-iltapäivän henkeen aivan hiljaista ja saimmekin katsella grillejä aivan rauhassa, yksikään myyjä tai asiakas ei kyllä tullut häiritsemään. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua olimme päätyneet isoimpaan Weeberiin ja piti alkaa kaupan tekoon. Mutta ei myyjän myyjää. Äidillähän meni hermo ja hän alkoi huutaa kuuluvasti: “täällä oltaisiin nyt ostamassa, voisiko juku tulla myymään!” Se oli virhe, peurankatseiset myyjät vilkaisivat hyllyjen väleistä ja pakenivat. Mä olin aivan ihmeissäni, voiko tämä olla totta? Ne ei tosiaankaan tulleet myymään? Äiti katseli kelloa, reilu puoli tuntia aikaa, aloimme kierrellä hyllyjen välissä, paniikki alkoi nousta. Huomasin että nyt on viisainta vetääntyä tarkkailemaan tilannetta kun äitini lähti juoksemaan erään myyjän perään. Kiinnisaatuaan äitini piti ihan oikeasti kaksin käsin kiinni sen pelokkaan nuorenmiehen kädestä ja huusi: “Me halutaan ostaa nyt tuo iso grilli, voisiko joku tulla esittelemään sitä, meillä on kiire!”. Myyjä kaivoi vyöltään puhelimen ja kertoi soittavansa sinne grilliosastolle myyjän välittömästi. Rauhoituimme ja kymmentä minuuttia myöhemmin lähdimme ovesta ulos ilman grilliä tai minkäänlaista asiakaspalvelua.

Toinen yritys: Kaksikymmentä minuuttia aikaa. Äitini oli hivenen kiihtynyt. Kurvasimme vieressä olevan Prisman pihaan. Ryntäsimme puutarhamyymälän ovesta sisään. Äitini julisti ensimmäiselle vastaantulevalle myyjälle, että meillä on kamala kiire ja haluamme grillin nyt heti. Olin huvittunut kun huomasin kuinka paniikki tarttui puutarhamyymälän tätiin. “Menkää heti hyllyväliin 42, soitan sinne grilliasiantuntijan paikalle!” Nautin suuresti aikaansaamastamme hässäkästä juostessamme hyllyväliin 42. Muutamaa sekuntia myöhemmin paikalle juoksi nuori mies, joka esittäytyi kohteliaasti ja sanoi tietävänsä kaiken näistä grilleistä. Pahus vie, olen ollut monessa mukana, mutta näin rehellisen suoraviivaista asiantuntijastatuksen haltuunottoa en ole aikaisemmin nähnyt. Ilmoitin olevani kiinnostunut parhaasta grillistä ja grilliasiantuntija sulki valintalistalta välittömästi kaikki muut kahta jymygrilliä lukuun ottamatta. Molemmat kuulemma hyviä pelejä, suurin ero tuli polttimista, sytytyksestä ja parilan pinnoitteesta. Päädyimme siihen jota saa raapia metallisella haarukalla. Koko myyntispiikkiin ja esittelyyn meni korkeintaan 10 minuuttia ja kaupat kloussattiin kättelyn ja kotiinkuljetuksen kera. Totta kai luottamusta herättänyt grilliasiantuntija myi minulle vielä suojahupun ja uuden paineenalentimen letkuineen.

Jälkikäteen mietin mitä rautakaupassa tapahtui. Oliko niin että rakentaja-tarvikkeista elävä rautakauppa piti grilli-investointiani kertaluontoisena nappikauppana, jossa joutuu vielä nostamaan painavan paketin autoon? Naapurini Lahtosen Reijo pohti tilannetta myyjän kannalta: yritimme ostaa ennen kuin myyjä pääsi tekemään myyntityötä. Tottahan se on että jos kaikki asiakkaat vain ostaisivat suoraan, niin sehän tekisi myyjän työstä turhaa. Olimmeko siis aggressiivisella ostamishalullamme loukanneet myyjien ammattietiikkaa ja jopa identiteettiä?

Erityiskiitos Seppälän Prisman Grilliasiantuntijalle. Hymyilkää hänelle aina kun vierailette hyllyvälissä 42.

- Posted using BlogPress from my iPhone